maanantai 14. tammikuuta 2019

Tervetuloa vuosi 2019!



Enjalan ratsastajien viime vuosi oli hyvin toiminnallinen kisarintamalla. Järjestimme jälleen seitsemät kilpailut, joista kahdet olivat vuoden 2018 seuramestaruudet ja yhdet jo perinteeksi muodostuneet hauskat pukuratsastuskisat. Osanotto kilpailuihin on ollut runsas. Se lämmittää meidän kisajärjestäjien mieltä, sillä teitä varten näitä kisoja jaksetaan järjestää vapaaehtoistyönä ja omalla vapaa-ajallamme. 

Kilpailukutsut, lähtölistat ja muut infot siirtyivät omien nettisivujemme sijasta Kipaan, mitä kaikki ovat hyvin oppineet käyttämään. Sama meininki jatkukoon tänäkin vuonna. 

Viime vuonna kilpailujen lisäksi toimi myös hienon suosion saavuttanut hevostaitokerho, jonka toimintaa jatkamme tänäkin vuonna. Hevostaitoja kun voi aina oppia lisää. Sepä se on ainakin allekirjoittaneen mielestä lajimme suola. 

Valmennuksia on Enjalan tallin toimesta järjestetty muutamana viikonloppuna. Enra on halunnut ojentaa auttavan kätensä ja tukenut jäseniään osallistumismaksuissa. Pauliina Luoman valmennukset ovat olleet tykättyjä ja aina saatu täyteen hetkessä, mikä on erinomainen asia. Siispä tälläkin saralla sama meininki jatkuu myös vuonna 2019. 

Enra Cup innoitti kilpailijoita sekä toimihenkilöitä myös viime vuonna. Pisteitä kerättiin ahkerasti niin kilpailuihin osallistuessa, sijoittuessa sekä toimihenkilönä. Enra Cup pärähtää käyntiin 3.3.2019 vuoden ensimmäisten kisojen merkeissä. Vuoden 2018 cup-voittajat sekä diplomein palkittavat henkilöt palkitaan Enjalan tallin talvikemuissa la 9.2.2019!
 

Vuoden 2018 puolella järjestimme syyskokouksen, minne oli kaikilla vapaa pääsy. Seuramme jäsenet saivat tulla esittämään toiveita ja kehitysehdotuksia tulevalle vuodelle. Saimme myös hallitukseemme muutaman uuden jäsenen, ja ikäväksemme jouduimme luopumaan myös muutamasta vanhasta.

Tänäkin vuonna kilpailuja tullaan järjestämään tavalliseen tahtiin. Kisojen järjestäminen on mukavaa puuhaa, jossa innokkaiden ja ahkerien toimihenkilöiden panos on kultaakin kalliimpaa. Jos olet kiinnostunut liittymään hauskaan joukkoomme kisajärjestäjänä tai muussakin Enran toiminnassa, nykäise hihasta tai ota yhteyttä vaikka Facebookin kautta tai toimihenkilöksi ilmoittautumislomakkeella seuramme nettisivuilla. Olet lämpimästi tervetullut!

 

Kiitos menneestä vuodesta! 


Iloa ja intoa tälle vuodelle toivottaa,



 Laura Markoff

Enran tiedotusvastaava

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti