perjantai 6. heinäkuuta 2018

Puheenjohtajan kesäterveiset

Hyvä enralainen,

Hevoset viettävät ansaittua lomaa laitumilla ja varmasti monet ratsastajatkin ovat jo ryhtyneet nauttimaan kesästä. Enjalan ratsastajat ry:n kevätkauteen mahtui taas kiireitä erityisesti kilpailujen järjestämisen muodossa. Järjestimme tuttuun tapaan kahdet esteratsastuskilpailut ja yhdet kouluratsastuskilpailut. Enralaiset edustivat kevään mittaan myös ulkopuolisissa kisoissa ja toden teolla kisakausihan on käynnissä nyt kesällä. Kesän erityisenä tärppinä mainittakoon Kauhavan PowerParkissa järjestettävät ratsastuskouluoppilaiden mestaruudet, joihin osallistuu tuttuun tapaan myös joukkueellinen Enran valmennusryhmäläisiä.

Kisojen lisäksi Enra järjesti hevostaitokerhoa, jossa suoritettiin perushoito- ja hoito 1-merkkejä. Lisäksi seuran jäsenien osallistumista tuettiin tallilla järjestettyihin kahteen Pauliina Luoman kouluratsastusvalmennukseen. Kevään toimintakausi sai Enran puolesta hienon päätöksen kesäkuussa kiipeilypuisto Talma Active Parkiin järjestetyllä nuorisojaoksen retkellä. Puistossa kiipeiltiin ja jännitettiin korkeita paikkoja yhdessä – nuoret ratsastajat selviytyivät hienosti kaikista eteen tulleista esteistä ja kaikki viettivät varsin hauskan kesäpäivän.

Syyskaudella Enra järjestää kahdet kouluratsastuskilpailut sekä yhdet esteratsastuskilpailut – näiden päivämäärät pyritään julkaisemaan mahdollisimman pian. Hevostaitokerho jatkuu taas tuttuun tapaan kesälomien jälkeen. Enra tekee myös jatkuvasti kalustohankintoja, jotka tukevat seuralaisten ratsastusharrastusta. Viimeisimpänä esimerkiksi Enjalan Tallin ratsastuskoulun maneesiin hankitut punaiset pehmopuomit, jotka lisäävät sekä hevosten että ratsastajien turvallisuutta puomiharjoituksissa. Pehmopuomien keveyttä ja hauskaa lötkömäistä muotoa monet ovatkin jo maneesissa ihastelleet!

Ennen syksyn kuvioita nautimme kuitenkin kesästä. Käy rapsuttamassa hevosystävääsi ja paistattele päivää. Enran hallitus toivottaa kaikille valoisaa ja ihanaa kesää – syksyllä tavataan!


Enran hallituksen puolesta,
Janika Aho 
puheenjohtaja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti